Etusivu Chat Treffit Galleria Tarinat Puhelinseksiä

Salarunkku mökillä

Jesse

Muistan hyvin sen kesän jolloin olin juuri täyttänyt 18. Vähän aikaa sitten olin oppinut runkkaamaan, ja aina iltaisin ennen nukkumaanmenoa hieroin pojankulliani peiton alla. Oli kiihottavaa tuntea miten se koveni kivikovaksi ja suureksi kädessäni. Sitten ei tarvinnutkaan montaa vetoa kun liemet ruiskahtivat kädelle ja untuvaiselle karvoitukselleni. Mutta kun tuli kesä, mentiin suvun yhteiselle mökille. olin vähän harmissani kun minut majoitettiin yhteiseen aittaan monta vuotta vanhemman serkkuni Kimmon kanssa. Nyt en voisikaan iltaisin hieroa kulliani.

Kului kolme päivää, ja kesä oli todella kuuma. Kuljin päivät t-paidassa sekä vanhoista farkuista leikatuissa shortseissa. En ollut hieronut kulliani siis kolmeen päivään ja paineet olivat kovat. Kun kävelin pihalla huomasin äkkiä kuinka pojankullini alkoi nytkähdellä suureksi farkuissa. Tunne oli ihana, sillä minulla ei ollut lainkaan kalsareita kuumuudesta johtuen, ja kävellessä farkut hieroivat aina vaan kovenevaa pojankulliani. Pian se oli kivikovana farkuissa, ja housut pullistelivat lujaa. Kävelin pihalla ja koko ajan farkut hieroivat kulliani ja tuntui todella hyvältä!!. Nyt olisi pakko päästä runkkaamaan, ajattelin, ja niinpä suunnistin ulkovessaa kohti. Mutta voi harmi, ovessa ei ollut lukkoa eikä hakaa, joten joku sukulaisista saattaisi tulla milloin vain. Minun oli kuitenkin ihan pakko koittaa kullia farkkujen päältä, sillä niin isona se seisoi! Käsi tuntui todella ihanalle ja hyvä olo kullissa vain voimistui. Tiesin etten uskalla ottaa kullia esiin, sillä en halunnut tulla yllätetyksi, siispä hieroin farkkujen päältä lujemmin.

Tunsin jo, kuinka kiimatipat tulivat kullista ja kostuttivat mahanaluseni. Tiesin olevan lähellä, mutta hoin itselleni koko ajan ettei nyt saa päästää liemiä... mutta en voinut lopettaa... tuntui niin hyvältä.... ja kulli tuli vaan isommaksi ja märemmäksi.... päätin että vähän aikaa vielä.... muutama hieraisu... oohh... teki hyvää! Farkut olivat varmaan repeämäisillään, sillä kulli oli varmaan suurempi kuin koskaan, ja kuulin miten se litsahteli märkyyttään housujen sisällä. Tunsin myös kädessäni märkyyttä housujen läpi.

Ooohh... miten täynnä pallini ovatkaan, ajattelin hieroessani farkun etumusta. hieronta muuttui vaan lujemmaksi ja tunsin ettei liemet ole enää kaukana! Mutta en saa päästää!!!... ooohh... tekee niin hyvää... Uskottelin itselleni ettei vielä ole tulossa ja jatkoin..... ooohh... ei vielä tule... aaahh.... voi jatkaa..... vielä vähän... ooohhh... kun on isona..... oohhh... ja märkänä.... vielä muutama hieraisu... OOOHHH... ei saa päästää.... oohh... liemiä.... oohh.. farkkuihin... pian tulee... täytyy lopettaa.... ei, vielä vähän... OOOOHHH.... pakko jatkaa.... voi ei... nyt nykii jo.... pian pääsee..... nyt lopetan....... yksi hieraisu vielääääääääää..... OOOHHHHOOOOHHH.... tulee... tulee farkkuihin.... ei voi pidättää... nyt lentääääääääääääAAAAAAAAAAAAAAAHHHHHHHHHHHHH!!!!!! hieroin farkunetua aivan vimmatusti ja tunsin kuinka pojanspermani ruikkivat farkkuihin. En sittenkään malttanut lopettaa hieromista vaan liemet lensivät.

Orkku oli taivaallisen ihana, ja farkkuni olivat aivan spermassa sisältä. Koskaan ennen ei ollut tullut niin paljoa....

Etusivu Chat Treffit Galleria Tarinat Puhelinseksiä